Toimitusehdot
1 Entre Marketing Oy:n markkinointipalvelut
Entre
Marketing Oy (jäljempänä Entre) tuottaa suunnittelu- ja
rakentamispalveluja, tietoa, julkaisuja, tapahtumia, tapahtumien
lisäarvopalveluja, projekteja ja muita markkinointipalveluja (jäljempänä
Palvelu), joiden ensisijaisena tavoitteena on suomalaisten yritysten
kansainvälistymisen edistäminen.
2 Asiakas
Asiakkaalla
tarkoitetaan osapuolta, joka Entrelta saamansa kirjallisen tarjouksen
perusteella antaa tälle toimeksiannon, tai jonka tekemän tilauksen Entre
muutoin on hyväksynyt.
Entre voi oman harkintansa mukaan valita
asiakkaansa tai asettaa asiakkuudelle ehtoja.
3 Toissijainen asiakas
Palveluun
voi Entren suostumuksella osallistua asiakkaan lisäksi tai sijasta tämän
partneri (esimerkiksi tytäryhtiö). Nämä toimitusehdot koskevat myös tätä
toissijaista asiakasta. Asiakas vastaa kuitenkin aina toissijaisten
asiakkaiden maksuvelvoitteista, toimitusehtojen noudattamisesta ja
saamiensa palvelua koskevien ehtojen ja ohjeiden toimittamisesta edelleen
toissijaiselle asiakkaalle.
4 Palvelun suunnittelu
Toimittaja
vastaa Palvelun suunnittelusta ja toteutuksesta tarjouksessa esitetyn
suunnitelman mukaisesti. Suunnittelussa otetaan mahdollisuuksien mukaan
huomioon asiakkaan näkemykset. Asiakas sitoutuu antamaan suunnittelua
varten tarvittavat tiedot, myös mahdollisten toissijaisten asiakkaiden
puolesta, ja noudattamaan hankkeen suunnitelmaa.
5 Entren antamat
alustavat tiedot
Entre antaa kaikki Palvelua koskevat alustavat tiedot
sitoumuksetta. Ellei toisin ole mainittu, tämä koskee myös kustannuksista
annettua arviota. Hinta-arvion osalta Entrella on velvollisuus ilmoittaa
muutoksista asiakkaalle.
6 Tarjous
Entren tekemä
Palvelukohtainen tarjous määrittelee Palvelun sisällön ja erityiset,
näistä toimitusehdoista poikkeavat ehdot. Tarjouksessa määritellyt ehdot
ovat ensisijaisia näihin ehtoihin sekä kohdassa 19 mainittuihin
Palvelukohtaisiin erikoisehtoihin nähden.
7 Tilaus
Asiakas
tilaa palvelun Entren osoittamalla tavalla määräpäivään mennessä. Entrellä
on oikeus, mutta ei velvollisuutta hyväksyä määräpäivän jälkeen tehty
tilaus.
8 Entren asiakkaalta tarvitsemat tiedot
Asiakkaan on
ilmoitettava Entrelle Palvelun suunnitteluun ja raportointiin vaikuttavat
tiedot.
Asiakas sitoutuu pyydettäessä ilmoittamaan Palvelulle
asettamansa tavoitteet Entrelle ja vastaamaan jälkeenpäin
asiakastyytyväisyys-kyselyyn, joka tähtää toiminnan tuloksellisuuden ja
vaikuttavuuden parantamiseen.
9 Tilaussopimus
Entren ja
asiakkaan välille syntyy tilaussopimus, kun Entre on vastaanottanut
tilauksen ja lähettänyt asiakkaalle tilausvahvistuksen. Mikäli Entre on
tehnyt asiakkaalle kirjallisen tarjouksen, syntyy sopimus, kun asiakas on
hyväksynyt tarjouksen kirjallisesti.
10 Vahingonkorvaus ja
peruutukset
Jos Palvelu muusta kuin Entren vastuulla olevasta syystä
peruuntuu, siihen ei ilmoittaudu Entren mielestä riittäväksi katsottavaa
määrää asiakkaita tai siihen osallistumista joudutaan rajoittamaan, on
Entrellä oikeus peruuttaa mainittu tilaussopimus. Entren tulee ilmoittaa
peruuntumisesta asiakkaalle välittömästi peruuntumisperusteen synnyttyä.
Entrella ei ole velvoitetta maksaa asiakkaalle korvausta peruuttamisen
johdosta.
Peruuttamisen tapahtuessa Entre palauttaa asiakkaan
maksamat maksut vähennettynä Palveluun liittyvillä jo syntyneillä
kuluilla. Mikäli Palvelu peruutetaan asiakasmäärän rajoittamisen takia,
palauttaa Entre kaikki asiakkaan kyseisen palvelun suorittamisesta
maksamat maksut. Peruuttaminen ei vaikuta Entren ja asiakkaan välisiin
sopimuksiin muista palveluista. Mikäli näiden tuottaminen kuitenkin käy
mahdottomaksi Palvelun peruuttamisen johdosta, on Entrellä oikeus
peruuttaa myös nämä muut palvelut vastaavin ehdoin.
Mikäli
asiakas peruuttaa tilauksensa tilaussopimuksen jo synnyttyä tai jos Entre
purkaa tilaussopimuksen asiakkaan sopimusrikkomuksen perusteella, asiakas
on velvollinen suorittamaan Entrelle täyden korvauksen aiheuttamistaan
vahingoista, jollaisiksi voidaan, luettelon kuitenkaan olematta
täydellinen, lukea esimerkiksi pinta-alavuokrat, osaston suunnittelu- ja
toteuttamiskustannukset, matka- ja majoitus-kustannukset,
markkinointimateriaalien suunnittelu- ja toteutus-kustannukset,
mahdolliset muut alihankintakustannukset sekä Entren henkilökunnan tekemä
työ. Tilauksen peruuttaminen tai purkaminen on asiakkaan tai Entren
suoritettava kirjallisesti.
11 Palvelun hinta
Asiakas vastaa
tilaussopimuksen mukaisista ja muutoin erikseen sovituista Palvelun
kustannuksista. Lisäksi kukin asiakas vastaa aiheuttamistaan
asiakaskohtaisista erilliskustannuksista.
12 Verot
Mikäli Entre
joutuu maksamaan tilaussopimuksen mukaisista Palveluista arvonlisäveroa
tai muuta vastaavaa veroa tai veronluontoista maksua, sen nimestä
riippumatta, on Entrellä oikeus laskuttaa kyseinen vero tai maksu
asiakkaalta.
13 Valuuttakurssimuutokset
Mikäli Palveluun
liittyvät alihankinta- tai muut kustannukset nousevat
valuuttakurssimuutoksen tai alihankkijan yksipuolisen hinnankorotuksen
takia tilauksen hintatasosta, on Entrellä oikeus laskuttaa tästä
aiheutunut lisäkustannus kokonaisuudessaan asiakkaalta tarjotun hinnan
lisäksi.
14 Laskutus
Asiakas sitoutuu suorittamaan Palvelun
hinnan tarjouksessa mainittuna tai Entren muutoin ilmoittamana ajankohtana
Entren lähettämän laskun mukaisesti.
Tilaussopimuksen
synnyttyä Entre laskuttaa välittömästi viisikymmentä (50) prosenttia tai
vähintään 1.000 euroa ilmoittautumismaksuna, ellei tarjouksessa toisin
mainita. Mikäli tilaus syntyy alle neljä (4) kk ennen Palvelun
toteutusajankohtaa, Entre laskuttaa asiakasta välittömästi
kahdeksankymmentä (80) prosenttia tilauksen arvosta. Mikäli tilauksen arvo
on alle 1.000 euroa, Entre laskuttaa tilauksen sopimuksen synnyttyä
kokonaan. Entrellä on oikeus laskuttaa asiakasta tilaussopimuksen
mukaisista tai muutoin asiakkaan kanssa kirjallisesti sovituista
hankinnoista (kuten tilavuokra) välittömästi kulun syntyessä.
Asiakas
on velvollinen maksamaan kaikki Entren laskuttamat, Palveluun liittyvät
laskut ennen Palvelun toteutusajankohtaa. Muussa tapauksessa Entre voi
evätä Palvelun asiakkaalta.
Entre veloittaa yhteiset ja
yrityskohtaiset erilliskustannukset, jotka syntyvät tapahtuman aikana tai
sen jälkeen, välittömästi tapahtuman jälkeen.
Myöhästyneiden
maksujen osalta Entrellä on oikeus laskuttaa asiakkaalta 16 prosentin
vuotuinen yliaikakorko.
15 Kansainvälistymistuki ja muu tukirahoitus
Entre
voi hakea Palvelun rahoittamiseksi joko sille itselleen tai asiakkaalle
myönnettävää tukea Työ- ja elinkeinoministeriöstä (TEM) tai muista
rahoituslähteistä.
Mikäli Entren tarjouksessa on hinnat
esitetty myös TEM:n kansainvälistymistuen sisältäen ovat ne voimassa
edellyttäen, että TEM myöntää hankkeelle tukea Entren hakemuksen
mukaisesti. Mikäli TEM ei hanketta tue, sovelletaan tarjouksessa esitettyä
hintaa ilman kansainvälistymistukea.
TEM:n kansainvälistymistuen
saamisen edellytyksiä säätelee TEM:n kulloinkin voimassa oleva ohjeistus
ja käytäntö, eikä Entre ole millään tavalla vastuuvelvollinen, mikäli TEM
ei tukea myönnä.
Kansainvälistymistuki suoritetaan
asiakkaalle tilityksen tultua hyväksytyksi TEM:ssä.
Entrella
on oikeus veloittaa asiakkaalta jälkikäteen asiakkaan saama TEM-tuki, jos
asiakas on saanut tuen ilmoittamalla yrityskokonsa EU:n
PK-yritysmäärityksen vastaisesti.
16 Entren asettamat
erityiset ehdot
Asiakkaan on noudatettava Palvelussa Entren tai sen
edustajan antamia, palvelun onnistumiseen tähtääviä kirjallisia tai
suullisia ohjeita.
Asiakas sitoutuu noudattamaan tapahtuman
järjestäjän laatimia osallistumisehtoja ja sääntöjä.
Asiakas
vastaa siitä, että sen toiminta tai edustajat eivät vaaranna Entren muiden
asiakkaiden tai palvelun menestystä. Entrellä on tällaisissa tapauksissa
oikeus peruuttaa tilaussopimus ja veloittaa asiakkaalta aiheutuneet kulut.
Entre
pidättää kaikki oikeudet asiakkaan osastosta tekemiinsä tallenteisiin.
Entrellä on oikeus julkaista asiakkaalle suunnittelemastaan tai muuten
toteuttamastaan osastosta tekemänsä tallenteet omina referensseinään.
Entren
Exhibitorin osalta asiakas sitoutuu noudattamaan paitsi Entren
toimitusehtoja myös Entre Exhibitoriin sovellettavia lisensointiehtoja,
jotka löytyvät
Entren
verkkosivuilta.
17 Pakkaus, kuljetus ja esillepano
Mikäli
yhteistoimenpiteitä mahdollisesti tarvittavan pakkauksen, kuljetuksen ja
esillepanon osalta ei ole sovittu, hoitaa asiakas omalla kustannuksellaan
oman Palvelun toteutuksessa tarvittavan aineistonsa pakkaamisen,
kuljetuksen, esillepanon ja poiskuljettamisen. Ellei asiakas huolehdi
aineistonsa poiskuljettamisesta tapahtuma-paikalta, on Entrellä oikeus
suorittaa tämä asiakkaan kustannuksella ja vastuulla.
18
Vakuuttaminen
Asiakas hankkii omalla kustannuksellaan vakuutuksen
Palvelun toteutukseen osallistuville edustajilleen, aineistolleen sekä
edellä mainittujen pakkauksen, kuljetuksen ja esillepanon toimenpiteille.
Asiakas
vastaa Palvelua valmisteltaessa, sen aikana ja sitä purettaessa
tapahtuvista vahingoista ja katoamisista. Asiakkaan tulee itse sopia
mahdollisista vakuutusjärjestelyistä.
19 Toimitusehdoista
poikkeaminen
Näistä toimitusehdoista voidaan poiketa vain Entren
kirjallisella suostumuksella. Entre voi Palvelukohtaisesti soveltaa
erikoisehtoja näistä yleisistä ehdoista poiketen. Entren tulee saattaa
Palvelukohtaiset erikoisehdot asiakkaan tietoon ennen tilaussopimuksen
syntymistä. Näitä ehtoja sovelletaan vain, mikäli ne eivät ole
ristiriidassa Palvelukohtaisten erikoisehtojen kanssa.
20 Muut
vastuut
Entre toteuttaa Palvelun tilaussopimuksen mukaisesti. Entre ei
kuitenkaan vastaa tietotuotteissa esiintyvien tietojen oikeellisuudesta.
Entren
vastuu rajoittuu kaikissa tapauksissa asiakkaan sille suorittamiin
maksuihin.
Entre ei missään olosuhteissa vastaa asiakkaalle
aiheutuneesta epäsuorasta tai välillisestä vahingosta.
Vaatimukset
Entreä kohtaan on esitettävä kuukauden kuluessa Palvelun päättymisestä.
21
Sopimuksen siirtäminen
Asiakas ei saa siirtää tilaussopimukseen
liittyviä oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan toiselle Entren kirjallista
suostumusta.
22 Erimielisyydet ja sovellettava laki
Palveluun
liittyvät, Entren ja asiakkaan väliset mahdolliset erimielisyydet
ratkaistaan lopullisesti välimiesmenettelyssä Keskuskauppakamarin
välityslautakunnan sääntöjen mukaisesti. Sopimukseen sovelletaan Suomen
lakia.